Kokemäenjoen pääuoman ruoppausta Pihlavanlahdella esiselvitetään
Maarit Kautto
Kokemäenjoen pääuoma Pihlavanlahdella on osittain madaltunut joen mukana kulkeutuvasta sedimentistä. Uoman merkittävä mataloituminen haittaa veneliikennettä sekä vaikuttaa mahdollisesti Porin alueen tulvasuojeluun lisäten tulvariskiä. Mataloitunut väylä estää myös mahdollisen hyyde- tai jääpadon purkamisen jään murtamiseen käytettävällä kalustolla, sillä väylän syväys ei ole tällä hetkellä riittävä kaluston käyttöön.
– Pahiten mataloitunut alue on Halssin ja Pihlavan sahan Isosuulin edustoilla, suunnitteluinsinööri Taina Koivisto kertoo.
Koiviston mukaan esiselvityksen tavoitteena on kartoittaa muun muassa ruopattavan alueen laajuus ja massamäärät sekä ruopattavien sedimenttien haitta-ainepitoisuudet.
– Esiselvityksellä valmistellaan tulevaa lupahakemusprosessia. Lupahakemusasiakirjat on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden aikana. Sen jälkeen vesilain mukaisen lupahakemuksen käsittely vie aikaa ainakin vuoden, jos luvasta ei valiteta. Ruoppaus pyritään toteuttamaan, kun lupakäsittely antaa siihen mahdollisuuden. Toteutus tapahtuu todennäköisesti imuruoppauksella, koska pohja on varsin hiekkapitoista.
Esiselvityksessä pohditaan myös Porin keskustaan menevän veneväylän mahdollista luokitusmuutosta ja sen vaikutuksia.
– Tällä hetkellä veneväylä ei ole yleinen paikallisväylä. Selvitämme onko tarkoituksenmukaista muuttaa väyläluokitusta korkeammalle tasolle yleiseksi kulkuväyläksi, mikä tarkoittaisi muun muassa suurempaa syväystä, Taina Koivisto toteaa.